Tietoa Kapsäkki

Kapsäkki on nuorten kirjoittajien ja kuvaajien tekemä nuortenosio, joka ilmestyy kerran kuussa Päivämiehen välissä. Haastattelujen lisäksi siinä on esimerkiksi kuukauden teemaa käsittelevä reportaasi sekä nuorille suunnattu hartauskirjoitus.

RUOHONJUURITASOLLA: Kohtuus kaikessa!

2019-02-14T13:04:21+02:0030. tammikuuta 2019|

Kohtuus kaikessa! Yläkoulussa eräällä syksyn ensimmäisistä tunneista luokkaa pyydettiin kirjoittamaan liitutaululle asioita, jotka ovat elämässä välttämättömiä tai tärkeitä. Taululle kertyi kirjava kokoelma sanoja, joista suosituimpia olivat perhe, ystävät ja ruoka. [...]

KOHTIA: Mistä aikaa nukkumiselle?

2019-02-14T13:04:44+02:0030. tammikuuta 2019|

Mistä aikaa nukkumiselle? Aikuiset jaksavat aina muistuttaa, kuinka tärkeää nukkuminen olisi oppimisen, kasvamisen ja jaksamisen kannalta. Se on tietenkin aivan totta, mutta sitä ei aina jaksa ajatella, kun nukkumaan mennessä [...]

Turvallisin mielin tulevaan

2019-03-05T13:48:59+02:0013. kesäkuuta 2018|

Ennen opistovuotta en ollut juurikaan haaveillut opistosta ja moni kyseli, olenko miettinyt opistoa yhtenä vaihtoehtona. Vastaukseni tähän oli ollut aina jyrkkä ei. Kuvittelin, ettei opisto tarjoaisi minulle juuri mitään. Kun [...]

Siivet, jotka kantavat

2022-04-28T11:49:42+03:0013. kesäkuuta 2018|

Opisto. Sillä sanalla on minulle iso merkitys. Sana opisto tuo mieleen rakkaat ihmiset. Opisto on kuin toinen koti. Paikka jossa itketään ja nauretaan, koetaan sekä pettymyksiä että iloa. Kun kirjoitan [...]

Go to Top