Minun rauhani minä annan teille

Istun mielenterveys- ja päihdetyön tunneilla ja kuuntelen luokkakaverini kertomusta siitä, miten vanhoillislestadiolaiset tuomitsevat toisia ihmisiä. En halua jättää keskustelua siihen, joten päädyn avaamaan omia ajatuksiani siitä, ettei minulla tai yleisesti muillakaan uskovaisilla pitäisi olla varaa tuomita muita, mutta tietysti yhden ryhmän sisällä voi olla yksittäisiä ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla asioista. Toivon kuitenkin, etteivät he ajattelisi yhden ihmisen toiminnan olevan todellisuutta kaikilla muillakin, sillä usko ei ole yhdistävä tekijä kaikkiin arvoihin tai mielipiteisiin.

Tulen samalla tilanteessa tunnustaneeksi oman uskoni. Näiden tuntien jälkeen otan uskoni esille useamman kerran erilaisissa keskusteluissa. Tuntuu huojentavalta pystyä olemaan avoimesti sitä mitä on. Huomaan opiskelujen edetessä, ettei muiden ihmisten suhtautuminen minuun ole millään tavalla muuttunut huonompaan suuntaan.

Uskon ja lapsuuden kodin antamat arvot ovat kannatelleet läpi elämän.

Opiskellessamme päihteitä ja niiden haittavaikutuksia, käymme läpi, onko lähipiirissä tai suvussa ollut päihteiden käyttöä. Huomaan arvostavani entistä enemmän sitä, kuinka olen saanut elää lapsuuden ja nuoruuden ilman, että kotona tai sukulaisten luona olisi käytetty alkoholia tai olisin joutunut jatkuvasti kieltäytymään jonkun tarjoamasta alkoholista tai muusta päihteestä. Uskon ja lapsuuden kodin antamat arvot ovat kannatelleet läpi elämän, enkä ole kokenut tarvetta muuttaa sitä, mitä olen saanut omistaa sydämessäni.

Jos joku olisi sanonut minulle vuosia sitten, että tulen menemään naimisiin ennen kuin kerkeän täyttää 25 vuotta, olisin naurahtanut ja sanonut hyväntuulisesti, ettei minusta olisi siihen. Avioliitto tuntui kaukaiselta ajatukselta, vaikka haaveilinkin hääjuhlista ja omasta kodista.

Nyt häiden lähestyessä hiljalleen, olo on vuoroin odottava ja epätodellinen. Elämä on muuttunut ja minä olen muuttunut siinä mukana. Vaikka toisinaan ajatus äitiydestä ahdistaa ja pelottaa, haaveilen siitä. Usko on tuonut lohdun ja turvan niiden ajatusten keskelle, kun on tuntunut, että miten siitä kaikesta voisi muka selviytyä. Synnytyksistä, lasten kasvattamisesta ja äitiydestä ylipäänsä. Olen laittanut kädet ristiin ja huokaissut Taivaan Isän puoleen, että Hän auttaisi jaksamaan, jos siunaa lapsia elämääni. Ja vaikka toisinaan olen ajatellut, että ”anna minulle lapsia sen verran kuin jaksan”, olen kuitenkin päättänyt iltarukouksen sanoihin: ”Mutta Taivaan Isä, tapahtukoon kuitenkin sinun tahtosi.”

Taivaan Isällä on paremmat suunnitelmat elämäni varalle kuin itselläni.

On ollut tärkeää saada keskustella näistäkin peloista ja kysymyksistä ystävien ja oman äidin kanssa. Kokea se, etten ole ainoa tässä perhekeskeisessä yhteisössä, joka ei erityisesti haaveile suurperheen äidin roolista, mutta joka kuitenkin ajattelee jokaisen lapsen olevan lahja ja näin ollen halua ottaa jokaisen mahdollisen lapsen vastaan. Haluan luottaa siihen, että Taivaan Isällä on paremmat suunnitelmat elämäni varalle kuin itselläni. Eikä minun ole tarkoituskaan jaksaa yksin. Voin tarvittaessa turvautua vanhempien, sisarusten ja ystävien apuun. Eikä lapsen kasvattaminen ole pelkästään äidin tehtävä vaan myös isän.

Seurustelun aikana olen pohtinut omaa uskoani ja sitä, jakaako seurustelukumppanini samat arvot kanssani. Olen tuntenut erityisesti kiitollisuutta siitä, että evankeliumi on ollut alusta asti läsnä yhteisellä matkalla. On ollut turvallista pyytää ja antaa anteeksi ja tuntea se, miten kevyemmältä elämä on taas tuntunut niiden hetkien jälkeen. On voinut hyvällä ja levollisella mielellä mennä nukkumaan, kun kaikki riidat ja erimielisyydet on saatu sovittua, eikä niitä ole tarvinnut vatvoa omassa päässä yön yli. Kun on kokenut vahvasti sen, että on ollut rauha sydämessä.

Maailma on vienyt muutaman läheisen ystävän mukanaan.

Maailma on vienyt muutaman läheisen ystävän mukanaan. On ollut raastavaa seurata vierestä, miten uskomisen ilo on hiipunut ja lopulta sitä halua uskoa ei enää ole ollut. Vaikka toisinaan epäilykset hiipivät mieleen ja tie perille taivaan kotiin aivan kuin hämärtyy hetkellisesti, seurat, iltakylät ja antoisat keskustelut uskon asioista ovat saaneet vahvistaa ajatusta siitä, että tässä uskovaisten porukassa haluan kulkea. Miten ihana on kokea yhteyttä uusienkin tuttavuuksien kanssa, kun on niin iso yhdistävä asia ja voi avoimesti olla sitä mitä on. Ei tarvitse selitellä, miksi ei koe tarvetta kulkea baareissa, etsiä yhden illan juttuja, käydä leffoissa tai kulkea artistien konserteissa. Eikä sitä, miksi haluaa käydä seuroissa, mennä naimisiin ja muuttaa vasta sitten yhteiseen kotiin. Ja tehdä sellaisia asioita, että säilyisi usko ja hyvä omatunto.

Koen suurta Taivaan Isän siunausta ja johdatusta siinä, että saan opiskella juuri sellaista alaa, johon koen suurta intohimoa ja paloa sekä siitä, että saan suunnitella häitä ja tulevaisuutta samalla tavalla uskomassa olevan kihlattuni kanssa. Vaikka toisinaan on vaikea nähdä vaikeissa tilanteissa Taivaan Isän suurempaa tarkoitusta, on usein jälkikäteen ymmärtänyt, että juuri tässä on hyvä näin. Hän pitää kyllä meistä huolen ja varjelee uskomassa.

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,

Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa

ja olkoon sinulle armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

ja antakoon sinulle rauhan.