“Se oikea”

Usein kuulee keskustelua siitä, onko “sitä oikeaa” olemassa. Onko maailmassa useampi kuin yksi ihminen, kenen kanssa voisin mennä naimisiin? Mihin aviopuolison valikoituminen perustuu?

Lapsena ajattelin, että ihmiset vain löytävät toisensa ja onnellisena parina menevät tietysti naimisiin. Asiat eivät kuitenkaan ole aivan niin helppoja tai mustavalkoisia. Voimme ihastua useamman kuin yhden kerran ja voimme seurustellakin useaan otteeseen. Ja myös uskovaisilla seurustelusuhteet voivat päättyä. Näin nuoren näkökulmasta tuntuu, että lähes jokaisella tutulla tai kaverilla on taustallaan vähintään vakavampi ihastuminen tai niin sanottu “säätö” ennen seurustelusuhdetta, joka johtaa avioliittoon. Seurustelu tähtää avioliittoon, ja siksi on ymmärrettävää, että halutaan edetä rauhassa. Joillakuilla ”säätöaika” voi kestää pidempään. Toisille nopeampi aikataulu tuntuu paremmalta. On hyvin tavallista, että parisuhteisiin kuuluvat monenlaiset kuviot, jotka johtavat erilaisiin tilanteisiin. Tilanteet saattavat hämmentää, aiheuttaa erilaisia tunteita, kipuja ja sydänsuruja. Etenkin, kun nuorena sitä hakee suuntaa, itseään, ystäviä ja puolisoa – ja kaikkea samaan aikaan.

Seurustelun myötä hiotaan kommunikaatiota ja opetellaan tuntemaan toista.

Ihmissuhteet ovat herkkiä ja hyvin abstrakteja asioita. Kun tutustuu ihmiseen, josta löytää vastakaikua omaan arvomaailmaan, elämään ja persoonaan, on hyvä ottaa aikaa ja tutustua toiseen rauhassa vaatimatta itseltään tai toiselta päätöksiä tai varmuutta. Etenkin nuorena tarpeellista on tutustua myös itseensä; siihen, millainen ihminen on, millainen haluaisi olla. Mitkä ovat omia haaveita, toiveita, pelkoja? Kun tietää itsestään tällaisia asioita, on niitä myös helpompaa kertoa seurustelukumppanille. Voidaan löytää yhtymäkohtia persoonista, taustoista, tulevaisuudenhaaveista. On hyvä tunnistaa omia henkilökohtaisia haaveitaan, jotta avioliitossakin osattaisiin antaa tilaa puolin ja toisin niiden toteuttamiselle. Seurustelun myötä hiotaan kommunikaatiota ja opetellaan tuntemaan toista – seurusteluvaihe onkin erittäin tärkeää aikaa.

Ajattelen, ettei kysymys puolisosta ole kovin mustavalkoinen. Ajatus yhdestä ainoasta meille tarkoitetusta puolisosta ja sitten siitä, että kyseessä on ennemmin valinta, eivät sulje toisiaan pois. Uskon, että niin kuin kaiken muunkin, Jumala näkee Luojana, kuka sopii kenenkin rinnalle – ja senkin, onko parempi, ettei rinnalla ole puolisoa. Puoliso on aina Jumalan tietämä ja läpikotaisin tuntema, kuten me itsekin, eikä Jumala tee virhearvioita. Toisilleen sopivat puolisot täydentävät toisiaan, vastaavat toistensa arvomaailmaa ja sopivat myös yhteiseloon elämän tulevissa kuvioissa, jotka voivat olla monenlaisia, usein vaikeitakin. Ennen kaikkea puoliso annetaan uskon vahvistukseksi ja matkaystäväksi elämän varrelle. Lisäksi avioitumisen myötä saa toteutua myös Jumalan tahto: “Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” (1. Moos. 1:28)

Joskus olemuksessa, luonteessa tai ulkonäössä saattaa olla yhteneväisiä piirteitä.

Uskon myös, että eroon päättyneetkin seurustelusuhteet ovat Jumalan tahdosta tapahtuvia. Ne eivät ole virheitä, vaan Jumalan hyväksi näkemiä elämänvaiheita, jotka rakentavat elämästämme sellaista, millaiseksi sen kuuluu tulla. Jokainen kohtaaminen vaikuttaa meihin. Jokainen ihmissuhde, ja yhtä lailla ja erityisesti jokainen parisuhde. Mitä, jos Jumala antoi kariutuneen seurustelusuhteen tapahtua juuri siksi, että seurustelijat voisivat myöhemmin sopia vieläkin paremmin niille ihmisille, joiden kanssa he päätyvät menemään naimisiin? Tai jotta he tutustuisivat suhteen kautta itseensä paremmin ja löytäisivät suuntaa elämälleen?

Seurustellessa voi joskus tuntua, että “tämä ihminen on kyllä niin täydellinen minulle”. Samainen ihminen voi kuitenkin myöhemmin tuntua yhtä vahvasti olevan tarkoitettu jollekulle muulle, tai ei ainakaan itselle. Miksi sitten käy tuo tunne ”siitä oikeasta”?

Ajattelen, että voimme elämämme aikana kohdata useamman kuin yhden kiinnostavan oloisen ihmisen. Heitä yhdistää vähintäänkin se, että he ovat meistä kiinnostavia. Yhdistääkö heitä jokin muukin? Joskus olemuksessa, luonteessa tai ulkonäössä saattaa olla yhteneväisiä piirteitä. Joskus yhtäläisyyksiä on kamalan vaikeaa määritellä. Voiko olla, että meitä kiinnostavia henkilöitä yhdistävät jotkin sellaiset piirteet, jotka sopisivat meidän piirteisiimme, tai vaikka geenit, jotka sopisivat omiin geeneihimme? En osaa vastata kysymykseen, mutta koen, ettei olekaan ratkaisevaa tietää tuota yhdistävää tekijää – eihän aviopuolisoa kuitenkaan järjellä kannata valita. Minusta vastauksena on juuri se, ettei elämäämme päädy ketään vahingossa, vaikka tämä olisikin siinä vain väliaikaisesti.

Jumala tietää ennalta kaikki tulevat kohtaamiset.

Ajattelen, että “se oikea” on olemassa, mutta että se ei tarkoita kyseisen ihmisen olevan supertäydellinen ja virheetön, meidän ”vastakappaleemme”. Kyseessä on toinen ihminen. Hänessä voi olla piirteitä, jotka sopisivat omiemme kanssa yhteen huonommin, kuin jonkun toisen kanssa. Ja samaan aikaan hänessä voi olla piirteitä, jotka sopivat omiimme paremmin kuin mikään muu. Vaikka edessämme olisi kaksi ihmistä, lähes samanlaista mutta pienin eroin, ja lopputuloksena olisi avioliitto toisen kanssa, emme osaisi välttämättä selittää, miksi valitsimme juuri hänet. Toinen ei ole huono eikä toinen hyvä. Se minusta kertoo siitä, että ihmiset ovat niin vahvasti yksilöitä, että kun menemme naimisiin, puolisomme on juuri se, kuka kuuluukin olla. Jos puoliso kuolee ja leski menee uusiin naimisiin, on jälkimmäinen avioliitto yhtä lailla Jumalan siunaama ja lahjaksi antama, yhtä lailla leskelle tarkoitettu ja oikea juuri siihen elämäntilanteeseen. Jumala tietää ennalta kaikki tulevat kohtaamiset ja sen, kenen kanssa tuo kohtaaminen johtaa avioliittoon, jos on johtaakseen. Kun pyhä avioliitto solmitaan Jumalan kasvojen edessä tahtoen rakastaa, uskoen ja luottaen Jumalaan, eikö silloin vierellä seisoja ole juuri se, sinulle tarkoitettu oikea?

Nimim. “Ranskis”