Outo, erilainen, vääränlainen, en kuulu joukkoon, en ole minkään muodin mukainen, ulkopuolinen, yksinäinen susi. Miksi en vain voi olla normaali?
Kuulostaako tutulta? Itse kamppailin tällaisten ajatusten kanssa yläasteella, joskus kahdeksannella luokalla. Minulla ei ollut uskovaisia ystäviä. Koulussa oli kyllä kavereita, mutten tuntenut heitä oikein kunnolla eivätkä arvot ja ajatusmaailma oikein kohdanneet. Välitunnilla puheenaiheet käsittelivät usein telkkariohjelmia ja musiikkia, jotka eivät minua koskettaneet

Nuorena ja varsinkin yläasteikäisenä tällaiset ajatukset ovat tavallisia. Oma identiteetti on vasta rakentumassa ja kaikki on muutenkin sekaisin ja yhtä myllerrystä. Samalla joka puolelta tulvii ohjeita siitä, millainen pitäisi olla. Maailma ympärillä ja varsinkin sosiaalinen media välittää kuvaa ihanneihmisestä – kuvaa, jonka saavuttaminen ei edes ole mahdollista, varsinkin jos yrittää onnistua jokaisella elämän osa-alueella, niin kuin minä yritin. Ylä-asteella kaikki se vielä korostuu, sillä silloin nuoresta on usein tärkeää olla samanlainen kuin muut ja kuulua joukkoon. Myös minä etsin yläasteella paikkaani maailmassa.

Nuo asiat ovat osa minua ja identiteettiäni.

Ajan kuluessa ajatusmaailmani on muuttunut. Olen oppinut hyväksymään sen, etten ole kaikissa asioissa aivan samanlainen kuin muut tai sovi siihen yleisimpään muottiin, hyväksymään sen, että olen herkkä, poikatyttö, eräjorma, oman tieni kulkija, joka ei aina ole perillä tai kiinnostunut asioista, jotka ovat juuri nyt muodissa ja muille tärkeitä. Eikä minun tarvitsekaan olla muiden kaltainen. Kun oman erilaisuutensa on oppinut hyväksymään ja sitä arvostamaan, on siitä tullut voimavara. Nuo asiat ovat osa minua ja identiteettiäni, asioita, jotka tekevät minusta minut. Haluan olla persoona, johon on mukavaa ja mielenkiintoista tutustua.

Sinun ei tarvitse himmentää omaa tähteäsi siksi, että joku toinen haluaa loistaa yhtä kirkkaana.

”Ihana, että ole tuollainen …” ”Kiinnitin heti huomiota…” ”Olet erilainen, positiivisella tavalla”

Lauseesta ”erilaisuus on rikkautta”, on tullut klisee, joka yleensä vain ohitetaan nopeasti. Se kuvaa omia ajatuksiani kuitenkin hyvin: On ihanaa, kun on niin paljon erilaisia ihmisiä, erilaisia persoonia ja tapoja toimia. Ihmisten erilaiset luonteet tekevät heistä juuri niitä, joita he itse ovat, ihania ihmisiä, joihin on mielenkiintoista tutustua ja joista saa iloa ja väriä elämään.

Uskovaisena nuorena tuntee itsensä monesti erilaiseksi ja ulkopuoliseksi.

Persoonalliset ulkonäön piirteet joita ihmiset saattavat itse jopa murehtia, ovat minusta yleensä vain kauniita. Siksi on myös sääli, että lehtien kannet ja some täyttyvät naisista, jotka kaikki on meikattu saman näköisiksi. Niin ulkonäöstä kadotetaan se, mikä on kaikkein kauneinta: se oma, persoonallinen ulkonäkö. Oma erilaisuus on positiivinen asia, lahja, joka erottaa muista. Ajattele ihanimpia ihmisiä keitä tiedät. Uskaltaisin väittää, että he ovat jollain lailla massasta poikkeavia.

Ja mikä sitten oikeastaan on normaali? Kaikki ihmisethän ovat erilaisia. Meillä jokaisella on oma tapamme elää, olla ja toimia, eikä mikään niistä ole toista huonompi, jos vain ei toiminnallaan vahingoita muita. Meidät on jokainen luotu omanlaisiksemme ja olemme täydellisiä juuri sellaisena kuin olemme, niillä lahjoilla ja ominaisuuksilla, joita meille on annettu.

Uskovaisena nuorena maailman keskellä tuntee itsensä monesti erilaiseksi ja ulkopuoliseksi.  Toivoisin, että uskovaisten keskellä jokainen saisi kuitenkin kuulua joukkoon omana itsenään, juuri sellaisena kuin on.

2020-05-15T16:06:41+03:0015. toukokuuta 2020|