Kahvin äärellä
Istun keittiön pöydän ääressä ja kuuntelen, kuinka kahvi tippuu keittimessä pannuun. Kahvin tuoksu leijailee ympäriinsä, ja huomaan haluavani kupillisen kahvia sekä vastaleivotun muffinin.
Kaataessani kuppiin kahvin sekaan maitoa, mieleeni tupsahtaa tutun Siionin laulun sanat: “Rakas Isä taivaassa, huoliani kuulethan. Johda luokse ystävän, johon luottaa uskallan, jolle voin näin arkana tuntoani avata.” Ajattelen muutaman vuoden takaisia hyviä aikoja, jolloin olin vielä lukiossa, suuren kaveriporukan ympäröimänä. Silloin lähes joka ilta oli paikka, minne mennä jonkinlaisella porukalla viettämään yhdessä aikaa. Keskustelua syntyi sekä arkisemmista että hengellisistä, mieltä painavista asioista. Seuraavaa iltaa odotti kovasti, ja saatoimme tehdä jopa hetken mielijohteesta reissuja Oulun rauhanyhdistykselle.
Olen jämähtänyt kotiin.
Hyräilen kahvikupin ääressä istuskellessa tuttua laulua ja mietin tämän hetken tilannetta. Koska paikkakunnalla, jossa asun, ei ole mahdollisuuksia opiskella toisen asteen koulun jälkeen, on muutettava eri paikkakunnalle. Huomaan, että olen jämähtänyt kotiin viettämään aikaa siskojen, äidin ja isän kanssa, sillä ystäväni ovat muuttaneet ympäri Pohjoismaita. Kotona on hyvä viettää aikaa läheisimpien ihmisten kanssa. Saa olla juuri sellaisissa vaatteissa kuin haluaa ja näyttää ne arimmatkin kohtansa, joita ei välttämättä ystävien keskellä uskalla näyttää.
Tuntuu, että jopa lähellä asuvat kaverit ovat liian kaukana siihen, että saisin itseni kotisohvalta liikkeelle. Usein sitä vain odottaa, että toinen osapuoli laittaa viestin ja pyytää pyörähtämään kahvilla. On kuitenkin hyvä muistaa, että välillä kannattaa käydä ystävillä kylässä eikä vain porista sosiaalisessa mediassa. Joskus sitä itse tekee omasta elämästään liian kiireistä, eikä aikaa ole muuhun kuin opiskeluun tai työhön.
Yhteydenotto on jostain syystä jäänyt.
Ajattelen muualla asuvia ystäviäni. Lähes jokaisella on erilainen elämäntilanne kuin minulla. Heitä ajatellessani huomaan ensimmäisen ajatuksen olevan “eiväthän ne edes muista minua”. Päätän ottaa yhteyttä, vaikka tuntuu, ettei heillä välttämättä ole aikaa. Rohkaistun sen verran, että laitan viestin. Jälkeenpäin olen saanut kuulla heiltä, että olen ollut ajatuksissa, mutta yhteydenotto on jostain syystä jäänyt.
Yhteydenpito ystäviin on tärkeää, mutta ei kuitenkaan korvaa sitä oikeaa näkemistä. Vaikka ystävillä olisi eri elämäntilanne kuin sinulla, piristää soitto tai viesti aina kiireistä arkea. Ystävänpäivän lähestyessä muistetaan heitä!
Katja Yrjänä
